perjantai 21. elokuuta 2009

"Aamuyöllä saa herätä joululauluihin"



Aattelin nyt nain sadepaivan iloksi kertoo nukkumisesta.Ensimmaisena yona jo jarkytys oli todella kova sanky. Sain sitte toise patjan siihe, onneks. Silti sanky tuntuu kovalta ja kylla siina luunsa murtaa jos siihen rojahtaa kuten suomessa on tapana :). Tyyny on kanssa sen verran kovaa tavaraa etta korva tulee kipeaksi. Puntti treenia silla vaantamaan. Sitten on kaikenmaailman melut. Tuulettimesta lahtee aanta mut myos ilma liikkuu ja tuntuu ees vahan viileemmalta. Sanky on ikkunan alla, vetaa mukavasti ja alkaa paikat sarkea, niskat jumissa. Toisaalta, raikasta ilmaa on ainaki tarpeeks. Ikkuna siis tottakai auki 24/7 ja kuulee kylla jos naapuri talossa soi puhelin. Pikkulapset huutaa ja kiljuu puolen yon aikaan ja joku paattaa lahtea mopolla ajelulle. Aamuyolla saa herata joululauluihin, autojen peruutusaania. Ensimmainen palvelija soittaa ovikelloa klo.6 ja siita se haslinki lahtee. Astioiden pesu ja ruuan valmistusta. Koneista lahtee sen verran kipakka aani ettei varmasti nukuta. Paitsi pikkuveli.. Joskus kaheksan maissa pitaa nousta ylos ja suihkuun vaikka koulu alkaaki vasta 11.
Hiljasuutta ei tosiaan pahemmin ole mut kaikkeen tottuu. Vaikka silti, lahimarketissa kun nain myynnissa pehmeita tyynyja niin houkutus oli aika suuri.

Koulussa tosiaan sitten se possulenssu oli. Kiinni ollu tahan asti, aukee taas ilmeisesti ehka mahdollisesti maanantaina. Kirjoista ei edelleenkaa tietoa ja ainevalinnat on kans auki. Saa nahda mita maanantai tuo tullessaan.
Kadulla ihmiset huutaa peraan "swine flu swine flu" ku kavelen ohi. Hostellit on kuulema tyhjina kun opiskelijat lahtee takasi omiin kotikaupunkeihi. Maskeja kayttaa kadulla suurinosa ihmisista. Silti sanotaan et pahin on ohi ja koulujen sulkemiset jne on auttanu. Lehdessakin ekaa kertaa ei ollu possulenssu suurimpana otsikkona. Ehka taa tasta.

perjantai 7. elokuuta 2009

Siskoveli paiva

Eli tollasta paivaa vietettiin keskiviikkona. Ei mikaa iso juttu taallapai. Tarina siihe kuitenki liittyy:
Joskus kaua sitte eli kuningatar kukkulan paalla. Ihan oli yksinaan valtias ettei kauheesti tukijoukkoja. Joku toinen valtija sitte paatti vallottaa tan kukkulan. Kuningatar tottakai kauheessa pulassa. Se sitte lahetti silkkinauhan jollekki kuninkaalle ja pyys etta niinku veli siskoaan, auta hanta tassa hadassa. Veljet Intiassa kuulema tosi suojelevaisia siskojaan kohtaan. Eli tottakai taa kuningas sitte tuli kauheella joukolla auttamaan. Nykyaa sit suoritetaan pieni rituaali ja sisko solmii nauhan veljen kateen. Rituaaliin paasin itsekin osallistumaan ja koitan nyt suunnillee selostaa sen.
On sellanen lautanen ja siin lautasella sellanen kynttilan tapanen,kultasormus, joku pallero,riisii seka punasta&keltasta jauhetta. Veljet pistettii sangylle istumaa ja jalkoje juuree tehtii puoliympyra liiduilla. Ens peukalolla pistettii sita jauhetta otsalle. Sit ens sen palleron kanssa naaman edesta ympyra ens vasemmalta oikeelle, oikeelta vasemmalle. Sama juttu kultasormuksella. Sen jalkee heitettii hiuka riisia paaha ja koko lautasella pari ympyraa naaman edessa. Ymmarsin kans et he uskovat ihmisen sielun olevan jossai otsan kohdalla, siks merkki siihe. Viimikses tosiaa se nauha sidotaa katee. Veljet sitte anto lahjoja kans; sain sinisen laukun,pussin ja keksei. Iha hieno hommeli :)

Sitte vaha vahemman hieno hommeli: koulussa nyt vissii possulenssu. Yhet jatkat ens sano et nonii kaikki saa menna kotii ei koulua ei koulua. Ei uskottu, muut sanos et ne vaa pilailee. Sit kuitenki yks koulun hommissa oleva tuli sanomaa et menkaa alakertaa. Ambulanssi oli pihalla ja porukoilla maskit naamassa. Kukaa ei tienny mita oli menos. Mentii sit eraitte kans toisee kouluu, kaveri kuulema odottaa hant siel. Sielt sit lounaal jonku Rotary tyypin kans, kyseli kauheesti nimea ja muuta. Porukka iha ihmeissaa "oot taal VAA vuode??". Joo. No sit paatettii et mennaa takas Symbii selvittaa onks huome kouluu vai ei. Tuli opettaja vastaa. Se sanos ettei asiast oo paatetty viel, menkaa akkii kotii se virus voi olla tas viel. Porukkaa ainaki oli viel koulul iha tyynesti istumas. Mentii joltaki opettajalt kysyy ni se sanos et seurailkaa koulun nettisivui. Mut ei kai tas turha suurta huolta ku ihmiset kerra koululla istuskeli. Eika mitaa varmaa tietoo et onks possulenssu sinne tullu vai ei, ehka se oli vitsi..

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Virallinen eka koulupaiva

Eile ekaa kertaa kouluu nii etta piti iha tunneille osallistuu. Edellisena iltana soitettii etta parempi ilmestyy kouluu kello 11. No selva. Olin paikal joku 20 vail 11 mut saksavaihtari Sandra jostai syyst myohas. Mentii thaikkuvaihtari Kiranan kans kansainvalisee toimistoo kysyy mita tehaa. Se kaski menna rakennuksee X mika on tossa iha lahella tiiatte varmaa. Joo no ollaaha me jo oltu taal 3 kertaa, tottakai tiedetaa jokane rakennus... Nii mut siel pitais kuulema tavata varareksi klo. 11.40 jalkee. Ooteltii jonku aikaa, ei ketaa missaa. Mentii sisal ja Kirana kysys joltai mis o varareksi. "Toises kerrokses". Sinne siis. Siel sit harhailtii ku tiedetty mihi pitais menna. Loydettii Sandra. Se sit jutteli jonku poikie kans ja ne oli sanonu et pitaa menna 4 kerroksee ja et varareksi tulee vast klo. 13. Takas toimistoo et mitas nyt tehaa. Jaa no sitte odotatte, syokaa vaiks jotai.
Sinne koulun kanttiinii vaa ja lounasboksi auki. Koulus on oma nettikahvila, jei :D
Sit vihdoi ku loydettii varareksi nii sinne oli kauhee jono tottakai. Se sit vaa jotai selitti jostai hakemuksist ku pitaa tayttaa, hostperhe tietaa (ei muute tienny) ja pisti meijat johonki luokkaa. Enku tunti siel menos. Tunni jalkee joku poikalauma tuli siihe kaikki kysymys moi mika sun nimi, jaa ent sun, mist tuutte,kaua ootte taal??? Kirjotti nimet ylos ja antoivat ystavapaiva sormuksen :D
Sit mentii taas varareksil et mita me nyt tehaa. Se lykkas meijat johonki ihmiste kans "pitakaa te huoli naist 3". Siin oli muit vaihtareit kans, yks usast ja toine SUOMEST. Sain puhuu suomee :D. Tuntu ehka aavistukse vaikeelt, sanat meni iha sekasi ja lauseet ei tullu ulos suusta. Toinenki sanos et eiha tast saa ku paansary.. Istuskeltii luokas, opettaja ei tullu. Sit huomattii et oltii vaaras luokas. Kopioitii joku lukkari seinalt ja mennaa nyt sen mukaa. Sit taas varareksil ja saatii menna kotii. Sellanen koulupaiva. Koulu tosiaa kutakuinki alkaa aina 11 tai 11.40 ja loppuu 17.20 tai 18.00. Vahan eri ku suomessa. Vapaa-aikaa ei nii hirveesti jaa kun kotona pitaa olla ennen pimeeta eli ennen puol 8. Laksyjen maarasta en tiia. Tanaan ei koulua, joku siskoveli festivaali. Lauantaina koulua vaa kuutee asti jei :D